Syksyn tullen siellä missä on hevosia on lähes väistämättä kuraa. Kuraa saa pyyhkiä milloin silmistä, milloin kaivaa korvista. Joka syksy sama itku, mutta asian suhteen pitäisi herätä silloin kun kaikki on hyvin. Kuraista ja märkää tarhaa ei voi korjata. Ensiapua sille voi antaa, mutta se on vähän kuin laittaisi tikkausta vaativaan haavaan laastarin päälle. Väliaikaiset korjausyritykset maksavat pian yhtä paljon kuin kertapanostus kunnon pohjiin.
Vitsi piilee siinä, että silloin pitää toimia kun ongelmaa ei vielä ole. Uudet tarhat perustetaan ja olemassa olevat ongelmakohdat korjataan silloin kun pohja on kova, mikä tarkoittaa käytännössä kesää. Siis jos on sattunut niin ilmiömäinen tuuri, että aurinko olisi sattunut kuivattamaan leppeiden kesäsateiden jäljet.
Perustettiinpa sitten uutta tai korjattiin vanhaa, tarhoihin pätee samat lainalaisuudet kuin rakentamiseen yleensä. Jos pohjat ja perustus ei ole kunnossa, pintoihin ei vaan kannata satsata. Pitää siis lähteä pintaa syvemmälle. Ongelman nimi on vesi. Vettä tulee päästääntöisesti ylhäältä, mutta joissain tapauksissa myös ympäriltä. Jos on mahdollisuus valita tarhan paikka, katso, että sinne ei valu mistään mitään. Usein tarha kuitenkin rakennetaan siihen mihin se nyt sattuu sopimaan. Tämä tarkoittaa sitä, että ympärille tarvitaan ojia ja maan alle salaojia, sillä vedestä pitää päästä eroon. Salaojaputki itsessään ei maksa juuri mitään, muutaman kymmenen senttiä per metri, joten sen määrässä ei kannata säästellä. Mutta sen maahankaivaminen maksaa. Hintaa sille on paha sanoa, sen päättää urakoitsija. Nyt kun meille perustetaan uusia tarhoja, päätin, että tässä kohtaa en säästä, kurassa on jo tarvottu ihan tarpeeksi.
Käytännössä homma menee niin, että kaivuri kuorii tarhanpohjasta pintamaat pois. Sen jälkeen kaivetaan urat joissa on kaato kohti avo-ojaa. Uraan asetetaan salaojaputki ja päälle laitetaan uran täydeltä salaojasoraa. Näin saadaan maksimoitua salaojan koko, eikä putki mene hienojakoisesta maa-aineksesta tukkoon. Seuraavaksi pintaan laitetaan suodatinkangas, jotta eri maakerrokset eivät sekoitu keskenään. Suodatinkankaan päälle sitten halutunlaista soraa. Ellei mieli nyt taas muutu talven aikana, meillä on tarkoitus kokeilla tehdä ratsastuskenttä purusta. Ajatuksella, jos se ei toimi, purut saa aina pois ja hiekkaa tilalle. Purua tai muuta maatuvaa ainetta pintamaaksi laitettaessa alle ei laiteta kangasta, sillä purun tiivistyessä pohjaa vasten syntyy hapeton tila. Hiekan kanssa näin ei käy.
Perustettiinpa sitten uutta tai korjattiin vanhaa, tarhoihin pätee samat lainalaisuudet kuin rakentamiseen yleensä. Jos pohjat ja perustus ei ole kunnossa, pintoihin ei vaan kannata satsata. Pitää siis lähteä pintaa syvemmälle. Ongelman nimi on vesi. Vettä tulee päästääntöisesti ylhäältä, mutta joissain tapauksissa myös ympäriltä. Jos on mahdollisuus valita tarhan paikka, katso, että sinne ei valu mistään mitään. Usein tarha kuitenkin rakennetaan siihen mihin se nyt sattuu sopimaan. Tämä tarkoittaa sitä, että ympärille tarvitaan ojia ja maan alle salaojia, sillä vedestä pitää päästä eroon. Salaojaputki itsessään ei maksa juuri mitään, muutaman kymmenen senttiä per metri, joten sen määrässä ei kannata säästellä. Mutta sen maahankaivaminen maksaa. Hintaa sille on paha sanoa, sen päättää urakoitsija. Nyt kun meille perustetaan uusia tarhoja, päätin, että tässä kohtaa en säästä, kurassa on jo tarvottu ihan tarpeeksi.
Käytännössä homma menee niin, että kaivuri kuorii tarhanpohjasta pintamaat pois. Sen jälkeen kaivetaan urat joissa on kaato kohti avo-ojaa. Uraan asetetaan salaojaputki ja päälle laitetaan uran täydeltä salaojasoraa. Näin saadaan maksimoitua salaojan koko, eikä putki mene hienojakoisesta maa-aineksesta tukkoon. Seuraavaksi pintaan laitetaan suodatinkangas, jotta eri maakerrokset eivät sekoitu keskenään. Suodatinkankaan päälle sitten halutunlaista soraa. Ellei mieli nyt taas muutu talven aikana, meillä on tarkoitus kokeilla tehdä ratsastuskenttä purusta. Ajatuksella, jos se ei toimi, purut saa aina pois ja hiekkaa tilalle. Purua tai muuta maatuvaa ainetta pintamaaksi laitettaessa alle ei laiteta kangasta, sillä purun tiivistyessä pohjaa vasten syntyy hapeton tila. Hiekan kanssa näin ei käy.
Kankaita, putkia, maansiirtoa - kuulostaa kalliilta ja vaivalloiselta? Jos et kuori pintamaata ja sitä myöten kuraa pois, vaan kippautat sorakuorman poikineen hyvässä lykyssä sontaisen pintamaan sekaan, saat ensiavun, mutta et ratkaisua ongelmaan. Hevoset polkevat kalliit sorat mudan ja sonnan sekaan ja seuraavana syksynä kuraa on kaksin verroin ja tarha on noussut muutaman kymmenen senttiä ylemmäksi. Pintamaan pitää olla kuiva ja kova, kaadot, suodatinkangas, sora. Siinä resepti.
Jos nyt ei ole pätäkkää pistää koko tarhaa kuntoon, panosta ainakin niihin alueisiin joissa on paljon liikennettä. Porttien edustat, ruokintapaikat, polut. Ei hevoset mutaan kuole, toiset jopa viihtyvät vilvoittavissa jalkahoidoissa, oma elämä on vaan huomattavasti helpompaa kun ei saapas jää velliin kiinni eikä kikkareita tarvitse pyydystää lätäköistä.
Kalleinkaan tarha ei kuitenkaan pysy hyvässä kunnossa ellei sitä siivota säännöllisesti. Sonnat pois, heinänrippeet pois, sillä maasta sinä olet tullut, maaksi olet jälleen tuleva tarkoittaa tässä yhteydessä uutta kuraa.
Meillä odotetaan nyt pintamaan kovettumista, eli käytännössä pakkasia, että päästään levittämään kangas ja sorat. Aitausprojektista kenties lisää myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti