Niin sen Synbiozymen syöttäminen. Tai hevosen myrkyttäminen, riippuu kummalta kysyy.
Lämpimään veteen iso loraus siirappia, joka päivä vähän isompi määrä yea-saccia veden sekaan, sekoitus ja soijarouheet päälle. Soija ei varsinaisesti turpoa, mutta hajoaa veteen. Muut rehut siihen päälle ja kah - hevosta on huijattu. Ainakin toistaiseksi.
keskiviikko 25. marraskuuta 2015
perjantai 20. marraskuuta 2015
Märkä marraskuu
Marraskuun loppupuoli, +2 astetta ja sataa. On satanut jo monta päivää - vettä. Pitäisi laittaa styroxeja. Pitäisi aidata tarhoja ja kenttää. Pitäisi, pitäisi, pitäisi. Ei tee mieli mennä ulos, eläimetkin viihtyvät kattojensa alla. Tekisi mieli käpertyä takkatulen ääreen sohvalle kissojen ja koirien sekaan.
Sen sijaan taidan tarttua imuriin. Asiat eivät tapahdu, ne pitää tehdä.
torstai 19. marraskuuta 2015
Eroon heinämahasta - sanoista tekoihin
Sain Synbiozymen tänään käsiini. Se ei kuitenkaan ole NAFin, vaan Scandinavian Horse & Dog ltd:n. Jos sillä nyt on mitään merkitystä. Koostumus on ehkä hivenen hiutalemaista, haju on... voimakas.
Hevonen oli sitä mieltä, että yritän myrkyttää sen ja jätti iltaruokansa syömättä.
20.11.2015: tänään koversin omenasta sisustan pois ja yritin jemmata hiivat sinne. Älä yritä, se sanoi ja sylkäisi pois. Maailman ahnein hevonen.
keskiviikko 18. marraskuuta 2015
Pitäisi toimia ennen kuin on kurat pöksyssä! [Tarhajuttuja]
Syksyn tullen siellä missä on hevosia on lähes väistämättä kuraa. Kuraa saa pyyhkiä milloin silmistä, milloin kaivaa korvista. Joka syksy sama itku, mutta asian suhteen pitäisi herätä silloin kun kaikki on hyvin. Kuraista ja märkää tarhaa ei voi korjata. Ensiapua sille voi antaa, mutta se on vähän kuin laittaisi tikkausta vaativaan haavaan laastarin päälle. Väliaikaiset korjausyritykset maksavat pian yhtä paljon kuin kertapanostus kunnon pohjiin.
Vitsi piilee siinä, että silloin pitää toimia kun ongelmaa ei vielä ole. Uudet tarhat perustetaan ja olemassa olevat ongelmakohdat korjataan silloin kun pohja on kova, mikä tarkoittaa käytännössä kesää. Siis jos on sattunut niin ilmiömäinen tuuri, että aurinko olisi sattunut kuivattamaan leppeiden kesäsateiden jäljet.
Perustettiinpa sitten uutta tai korjattiin vanhaa, tarhoihin pätee samat lainalaisuudet kuin rakentamiseen yleensä. Jos pohjat ja perustus ei ole kunnossa, pintoihin ei vaan kannata satsata. Pitää siis lähteä pintaa syvemmälle. Ongelman nimi on vesi. Vettä tulee päästääntöisesti ylhäältä, mutta joissain tapauksissa myös ympäriltä. Jos on mahdollisuus valita tarhan paikka, katso, että sinne ei valu mistään mitään. Usein tarha kuitenkin rakennetaan siihen mihin se nyt sattuu sopimaan. Tämä tarkoittaa sitä, että ympärille tarvitaan ojia ja maan alle salaojia, sillä vedestä pitää päästä eroon. Salaojaputki itsessään ei maksa juuri mitään, muutaman kymmenen senttiä per metri, joten sen määrässä ei kannata säästellä. Mutta sen maahankaivaminen maksaa. Hintaa sille on paha sanoa, sen päättää urakoitsija. Nyt kun meille perustetaan uusia tarhoja, päätin, että tässä kohtaa en säästä, kurassa on jo tarvottu ihan tarpeeksi.
Käytännössä homma menee niin, että kaivuri kuorii tarhanpohjasta pintamaat pois. Sen jälkeen kaivetaan urat joissa on kaato kohti avo-ojaa. Uraan asetetaan salaojaputki ja päälle laitetaan uran täydeltä salaojasoraa. Näin saadaan maksimoitua salaojan koko, eikä putki mene hienojakoisesta maa-aineksesta tukkoon. Seuraavaksi pintaan laitetaan suodatinkangas, jotta eri maakerrokset eivät sekoitu keskenään. Suodatinkankaan päälle sitten halutunlaista soraa. Ellei mieli nyt taas muutu talven aikana, meillä on tarkoitus kokeilla tehdä ratsastuskenttä purusta. Ajatuksella, jos se ei toimi, purut saa aina pois ja hiekkaa tilalle. Purua tai muuta maatuvaa ainetta pintamaaksi laitettaessa alle ei laiteta kangasta, sillä purun tiivistyessä pohjaa vasten syntyy hapeton tila. Hiekan kanssa näin ei käy.
Perustettiinpa sitten uutta tai korjattiin vanhaa, tarhoihin pätee samat lainalaisuudet kuin rakentamiseen yleensä. Jos pohjat ja perustus ei ole kunnossa, pintoihin ei vaan kannata satsata. Pitää siis lähteä pintaa syvemmälle. Ongelman nimi on vesi. Vettä tulee päästääntöisesti ylhäältä, mutta joissain tapauksissa myös ympäriltä. Jos on mahdollisuus valita tarhan paikka, katso, että sinne ei valu mistään mitään. Usein tarha kuitenkin rakennetaan siihen mihin se nyt sattuu sopimaan. Tämä tarkoittaa sitä, että ympärille tarvitaan ojia ja maan alle salaojia, sillä vedestä pitää päästä eroon. Salaojaputki itsessään ei maksa juuri mitään, muutaman kymmenen senttiä per metri, joten sen määrässä ei kannata säästellä. Mutta sen maahankaivaminen maksaa. Hintaa sille on paha sanoa, sen päättää urakoitsija. Nyt kun meille perustetaan uusia tarhoja, päätin, että tässä kohtaa en säästä, kurassa on jo tarvottu ihan tarpeeksi.
Käytännössä homma menee niin, että kaivuri kuorii tarhanpohjasta pintamaat pois. Sen jälkeen kaivetaan urat joissa on kaato kohti avo-ojaa. Uraan asetetaan salaojaputki ja päälle laitetaan uran täydeltä salaojasoraa. Näin saadaan maksimoitua salaojan koko, eikä putki mene hienojakoisesta maa-aineksesta tukkoon. Seuraavaksi pintaan laitetaan suodatinkangas, jotta eri maakerrokset eivät sekoitu keskenään. Suodatinkankaan päälle sitten halutunlaista soraa. Ellei mieli nyt taas muutu talven aikana, meillä on tarkoitus kokeilla tehdä ratsastuskenttä purusta. Ajatuksella, jos se ei toimi, purut saa aina pois ja hiekkaa tilalle. Purua tai muuta maatuvaa ainetta pintamaaksi laitettaessa alle ei laiteta kangasta, sillä purun tiivistyessä pohjaa vasten syntyy hapeton tila. Hiekan kanssa näin ei käy.
Kankaita, putkia, maansiirtoa - kuulostaa kalliilta ja vaivalloiselta? Jos et kuori pintamaata ja sitä myöten kuraa pois, vaan kippautat sorakuorman poikineen hyvässä lykyssä sontaisen pintamaan sekaan, saat ensiavun, mutta et ratkaisua ongelmaan. Hevoset polkevat kalliit sorat mudan ja sonnan sekaan ja seuraavana syksynä kuraa on kaksin verroin ja tarha on noussut muutaman kymmenen senttiä ylemmäksi. Pintamaan pitää olla kuiva ja kova, kaadot, suodatinkangas, sora. Siinä resepti.
Jos nyt ei ole pätäkkää pistää koko tarhaa kuntoon, panosta ainakin niihin alueisiin joissa on paljon liikennettä. Porttien edustat, ruokintapaikat, polut. Ei hevoset mutaan kuole, toiset jopa viihtyvät vilvoittavissa jalkahoidoissa, oma elämä on vaan huomattavasti helpompaa kun ei saapas jää velliin kiinni eikä kikkareita tarvitse pyydystää lätäköistä.
Kalleinkaan tarha ei kuitenkaan pysy hyvässä kunnossa ellei sitä siivota säännöllisesti. Sonnat pois, heinänrippeet pois, sillä maasta sinä olet tullut, maaksi olet jälleen tuleva tarkoittaa tässä yhteydessä uutta kuraa.
Meillä odotetaan nyt pintamaan kovettumista, eli käytännössä pakkasia, että päästään levittämään kangas ja sorat. Aitausprojektista kenties lisää myöhemmin.
lauantai 14. marraskuuta 2015
Eroon heinämahasta! [Osa: Pohdintoja]
"Onpa se lihava!"
"Onhan se tiine, mutta on sillä tota heinämahaa. Mä olen kyllä yrittänyt saada sitä lihomaan..."
"Älä nyt enää lihota, koska sen pitäisi synnyttää?"
"Puolen vuoden päästä..."
Ihmisillä ensireaktio on että hevonen on lihava, mutta todellisuudessa kyse on heinämahasta. Sen tunnistaa valtavasta vatsasta, mutta myös vaatimattomasta rasvakerroksesta kylkiluiden päällä. Pienimuotoinen ongelma on että tamma imettää vielä keväistä varsaansa, lisäksi se odottaa myös uutta varsaa joten mitään dramaattisia asioita ei ruokintaan voi tehdä. Kolmas perättäinen varsa on väistämättä vaikuttanut myös sen vatsalihaksiin. Ja lisäksi se on muutenkin joutohevosena kauttaaltaan lihasköyhä.
Olen surffannut ympäri nettiä, etsinyt tietoa sekä suomeksi, että englanniksi, konsultoinut viisaampia ja nyrhinyt kynteni lyhyeksi miettiessäni miten päästä eroon tamman valtavasta heinämahasta ja toisaalta, saada se lihomaan. Ärsyttävintä nettikirjoituksissa on se, että kerrotaan mitä hevosille aiotaan tehdä että mahat saadaan pienemmiksi, mutta ei kerrota toimiiko metodit. Niinpä tässä on luvassa analyyttisen pohdinnan lisäksi myös jatkokertomus.
Nyt löysin muutamia kokeilemisen arvoisia vinkkejä. Aloitetaan siitä, että perushuolto on kunnossa; hampaat on raspattu ja hevonen on madotettu. Hiekanpoistoon tarkoitetun psylliumin tamma saa syksyisin kolmena kuurina.
Tamma on vapaalla, vaikkakin slow feeding- tyyppisellä heinäruokinnalla. Heinä on tänä vuonna mitä on [7,4 MJ/kg , SRV 31g/kg, NDF-kuitu >724,6g/kg ka], joten näillä mennään. Heinän määrää tullaan [edelleen yrittämään] rajoittamaan, tavoitteena noin 20kg/vrk. Heinän lisäksi se tarvitsee valkuaislisää. Tämä on katettu 1,5 litralla soijarouhetta*.
Kivennäisruokintaan en sen enempää tässä paneudu, mutta lisäksi se on saanut probiootteja Progutin muodossa**.
Olen itse popsinut satunnaisesti maitohappobakteereja jo vuosia. Uutta tietoa minulle oli se, että probiootit toimivat ohutsuolessa ja prebiootit, kuten Yea-Sacc suoliston loppuvaiheessa, umpi- ja paksusuolessa. Prebioottituotteissa on elävää hiivaa, joiden aktiiviset entsyymit edesauttavat mm. heinän sulavuutta. Kun heinä sulaa paremmin suolistossa, hevonen pystyy hyödyntämään energian ja muut ravintoarvot paremmin. Näin ollen probiootti parantaa myös valkuaisen sulavuutta sekä kalsiumin ja fosforin imeytymistä. BINGO.
Hevonen ei laskennallisesti tarvitsisi enempää energialähteitä heinän ja soijarouheen lisäksi, mutta lisään ruokintaan kuitenkin melassileikettä sen positiivisten vaikutusten (lisäenergia, helposti sulavat kuidut) takia. Sen lisäksi hankin toisen heinäverkon ja syötän heinän tuplaverkon läpi, sillä huonosti sulavan kuidun saantia pitää selvästikin rajoittaa. Ongelman ydin on, että sulamaton kuitumassa venyttää suolistoa ja estää hyödyllisten ravintoaineiden imeytymistä. En ole mikään purkkien ja purnukoiden ystävä, mutta en usko että prebioottien lisäämisestä ainakaan haittaa on. Ostin siis NAF Synbiozyme- tuotteen, joka sisältää erikoishiivoja, jotka toimivat yhdessä optimaalisten ruoansulatustoimintojen saavuttamiseksi. Päädyin tähän sen takia että se sisältää myös Bio-Moss probiootteja ja voin näin ollen jättää Progutin pois. Yksi pussi pois, yksi purnukka tilalle - sopii hyvin ideologiaani.
Tulen pitämään teidät ajantasalla kuinka operaatio "Eroon heinämahasta" tulee onnistumaan.
(Otan myös strategiset mitat tammasta huomenna päivänvalossa)
Otan mielelläni vastaan hyväksi havaittuja vinkkejä kuinka päästä eroon heinämahasta!
* Imettävä tamma tässä kokoluokassa tarvitsee sulavaa raakavalkuaista 1100g päivässä. Heinästä tulee noin 600g. Soijarouheessa on 473g/kg ka, eli kilossa noin 416g. Litrapaino on noin 700g, eli puolitoista litraa on noin kilo. Hevonen saa tällä hetkellä siis noin 1016g sulavaa raakavalkuaista, mikä on hivenen alle tavoitearvon.
** Patentoitu Progut® on panimohiivasta valmistettu, monimutkaisia hiilihydraattirakenteita sisältävä suolistotehoste kotieläimille. Se vaikuttaa edullisesti suoliston mikrobikoostumukseen ja tehostaa mm. immunoglobuliini A -vasta-aineiden tuotantoa suolistossa.
"Onhan se tiine, mutta on sillä tota heinämahaa. Mä olen kyllä yrittänyt saada sitä lihomaan..."
"Älä nyt enää lihota, koska sen pitäisi synnyttää?"
"Puolen vuoden päästä..."
Ihmisillä ensireaktio on että hevonen on lihava, mutta todellisuudessa kyse on heinämahasta. Sen tunnistaa valtavasta vatsasta, mutta myös vaatimattomasta rasvakerroksesta kylkiluiden päällä. Pienimuotoinen ongelma on että tamma imettää vielä keväistä varsaansa, lisäksi se odottaa myös uutta varsaa joten mitään dramaattisia asioita ei ruokintaan voi tehdä. Kolmas perättäinen varsa on väistämättä vaikuttanut myös sen vatsalihaksiin. Ja lisäksi se on muutenkin joutohevosena kauttaaltaan lihasköyhä.
Olen surffannut ympäri nettiä, etsinyt tietoa sekä suomeksi, että englanniksi, konsultoinut viisaampia ja nyrhinyt kynteni lyhyeksi miettiessäni miten päästä eroon tamman valtavasta heinämahasta ja toisaalta, saada se lihomaan. Ärsyttävintä nettikirjoituksissa on se, että kerrotaan mitä hevosille aiotaan tehdä että mahat saadaan pienemmiksi, mutta ei kerrota toimiiko metodit. Niinpä tässä on luvassa analyyttisen pohdinnan lisäksi myös jatkokertomus.
Nyt löysin muutamia kokeilemisen arvoisia vinkkejä. Aloitetaan siitä, että perushuolto on kunnossa; hampaat on raspattu ja hevonen on madotettu. Hiekanpoistoon tarkoitetun psylliumin tamma saa syksyisin kolmena kuurina.
Tamma on vapaalla, vaikkakin slow feeding- tyyppisellä heinäruokinnalla. Heinä on tänä vuonna mitä on [7,4 MJ/kg , SRV 31g/kg, NDF-kuitu >724,6g/kg ka], joten näillä mennään. Heinän määrää tullaan [edelleen yrittämään] rajoittamaan, tavoitteena noin 20kg/vrk. Heinän lisäksi se tarvitsee valkuaislisää. Tämä on katettu 1,5 litralla soijarouhetta*.
Kivennäisruokintaan en sen enempää tässä paneudu, mutta lisäksi se on saanut probiootteja Progutin muodossa**.
Olen itse popsinut satunnaisesti maitohappobakteereja jo vuosia. Uutta tietoa minulle oli se, että probiootit toimivat ohutsuolessa ja prebiootit, kuten Yea-Sacc suoliston loppuvaiheessa, umpi- ja paksusuolessa. Prebioottituotteissa on elävää hiivaa, joiden aktiiviset entsyymit edesauttavat mm. heinän sulavuutta. Kun heinä sulaa paremmin suolistossa, hevonen pystyy hyödyntämään energian ja muut ravintoarvot paremmin. Näin ollen probiootti parantaa myös valkuaisen sulavuutta sekä kalsiumin ja fosforin imeytymistä. BINGO.
Hevonen ei laskennallisesti tarvitsisi enempää energialähteitä heinän ja soijarouheen lisäksi, mutta lisään ruokintaan kuitenkin melassileikettä sen positiivisten vaikutusten (lisäenergia, helposti sulavat kuidut) takia. Sen lisäksi hankin toisen heinäverkon ja syötän heinän tuplaverkon läpi, sillä huonosti sulavan kuidun saantia pitää selvästikin rajoittaa. Ongelman ydin on, että sulamaton kuitumassa venyttää suolistoa ja estää hyödyllisten ravintoaineiden imeytymistä. En ole mikään purkkien ja purnukoiden ystävä, mutta en usko että prebioottien lisäämisestä ainakaan haittaa on. Ostin siis NAF Synbiozyme- tuotteen, joka sisältää erikoishiivoja, jotka toimivat yhdessä optimaalisten ruoansulatustoimintojen saavuttamiseksi. Päädyin tähän sen takia että se sisältää myös Bio-Moss probiootteja ja voin näin ollen jättää Progutin pois. Yksi pussi pois, yksi purnukka tilalle - sopii hyvin ideologiaani.
Tulen pitämään teidät ajantasalla kuinka operaatio "Eroon heinämahasta" tulee onnistumaan.
(Otan myös strategiset mitat tammasta huomenna päivänvalossa)
Otan mielelläni vastaan hyväksi havaittuja vinkkejä kuinka päästä eroon heinämahasta!
* Imettävä tamma tässä kokoluokassa tarvitsee sulavaa raakavalkuaista 1100g päivässä. Heinästä tulee noin 600g. Soijarouheessa on 473g/kg ka, eli kilossa noin 416g. Litrapaino on noin 700g, eli puolitoista litraa on noin kilo. Hevonen saa tällä hetkellä siis noin 1016g sulavaa raakavalkuaista, mikä on hivenen alle tavoitearvon.
** Patentoitu Progut® on panimohiivasta valmistettu, monimutkaisia hiilihydraattirakenteita sisältävä suolistotehoste kotieläimille. Se vaikuttaa edullisesti suoliston mikrobikoostumukseen ja tehostaa mm. immunoglobuliini A -vasta-aineiden tuotantoa suolistossa.
keskiviikko 11. marraskuuta 2015
Oma tupa, oma lupa?
Aina välillä kuulee ja näkee keskusteluja kuinka ihanaa olisi jos hevoset olisivat omassa pihassa, omassa tallissa. Itselläni on hevosineni kokemusta maneesillisesta täysihoitotallista, täysi- ja puolihoidosta vaatimattomammissa olosuhteissa, itsehoitotallista, sekä hevosista kotona. Melko kattava lähtökohta, eikö?
Ajatus yleensä hiipii ihmisten mieliin joko siinä kohtaa kun aurinko paistaa, linnut laulaa ja hevoset laiduntaa tai vaihtoehtoisesti kun tallinpitäjän kanssa menee ajatukset ristiin. Huonoin, vaikkakin ehkä yleisin peruste hevosten kotonapitämiselle, on raha ja sen säästäminen. Se onkin se mikä ihmisiä kiinnostaa eniten, mitä hevosten pito kotona maksaa? Karkeasti sanottuna, sen minkä rahassa säästää, sen ajassa menettää.
Mielestäni järkevämpi lähestymistapa olisi miettiä, mitä hevostenpito kotona vaatii? Allaolevaa voi miettiä ajatuksella myös siinä kohtaa kun miettii miksi se tallipaikka on niin kallis.
1) Tilat
Hevonen tarvitsee tallin. Vaihtoehtoisesti hevosta voi pitää myös pihatossa, mutta se ei ole yhtään vähäpätöisempi tai vähätöisempi rakennus kuin tallikaan. Karkeasti ainoa erotus on siinä, että hevonen pääsee omavalintaisesti viettämään aikaansa joko pihalla tai sisällä, miten nyt kulloinkin mieli tekee. Karsinan lisäksi tarvitset paikan varusteille, heinälle, kuivikkeille, kenties myös hevosen hoitamiselle. Lantalakin tarvitaan. Loimet ja varusteet olisi hyvä saada kuivaksi jossain. Pihaton yhteydessä tulee olla lämmin sairaskarsina niitä tilanteita varten kun jotain on sattunut. Ja hevosten kanssahan sattuu ja tapahtuu.
Jos ei ole käynyt niin ilmiömäinen tuuri että hallussasi on valmis, määräykset ja mitoitukset täyttävä talli, on vaihtoehtona joko remontoida olemassaolevasta rakennuksesta sellainen, rakentaa tai rakennuttaa uusi tai hankkia siirtotalli. Kaikki nämä vaihtoehdot maksaa, tapauksesta riippuen joko paljon tai vähän enemmän. Jos ajatellaan vaikka meidän projektia, olisin sillä hinnalla pitänyt yhtä hevosta maneesitallilla noin pari vuotta, maneesittomalla huomattavasti pidempään. Ja me sentään rakennamme ihan itse, ns. "nollabudjetilla".
Tiloja tarvitsee myös huoltaa, korjata, maalata ja pestä, sillä kuten aiemmin sanoin, hevosten kanssa sattuu ja tapahtuu. Aina jotain menee rikki tai kuluu. Hevonen on yllättävän kuluttava eläin. Sähkö maksaa, samoin vesi ja jätehuolto. Lisäksi vielä vakuutukset ja kiinteistövero.
2) Seuraa
Hevonen on laumaeläin. Teoriassa kaksi hevosta on lauma, mutta käytännössä se osoittautuu usein kotioloissa hankalaksi, sillä sillä aikaa kun toinen on ratsastettavana, ajettavana tai vaikkapa kengitettävänä, toinen on yksin ja tämähän ei kaikille hevosille sovi. Tarvitaan siis yleensä vähintään kolme hevosta, jotta lauma on lauma ja arki sujuu, eikä kenenkään tarvitse olla yksin. Minä olen pelannut varman päälle ja hupsista, nyt niitä onkin jo neljä.
Monet miettivät ottavansa kaverin tai tuttavan hevosen oman hevosensa seuraksi, saahan siitä itselleenkin seuraa, kivempi touhuta yhdessä. Itse en ole osoittautunut ollenkaan näin sosiaaliseksi tapaukseksi ja olenkin päättänyt pitäytyä pelkästään omissa eläimissä. Varsinkin siitä syystä, että siinä kohtaa kun toinen on maksava asiakas, hän alkaa myös vaatia rahoilleen vastinetta.
3) Maata
Hevoset tarvitsevat yllättävän paljon tilaa. Hevoselle pitää olla tarha, sillä se viettää tarhassa useita tunteja päivässä tai pihattoasumisen yhteydessä pääasiallisesti aikaansa, joten mikä tahansa aidattu pihan nurkka ei kelpaa. Kuten eläinten kanssa yleensä, tässäkin pätee sanonta "mitä isompi sen parempi". On myös hyvä miettiä tilanteita, joissa olisi hyvä olla varatarha. Tilaa tarvitaan ajokärryille, hevosta varten hankitulle kuljetuskalustolle, sekä sille citymaasturille joka tarvitaan koppia varten. Lisäksi hevonen tarvitsee laidunpinta-alaa, karkeasti minimissään noin puoli hehtaaria per pää, käytännössä vähän enemmän. Jossain olisi kiva ratsastaakin, joten seuraavaksi tarvitaan (valaistu) kenttä. Maastolenkkejä varten olisikin mukavaa, jos edes lähistöllä olisi vähäautoisia teitä... Yllätytkö jos sanon, että maa maksaa. Myös sen vuokraaminen maksaa, eikä toisten maille ole suotavaa mennä ilman lupaa jos aikoo jatkossakin yleisillä paikoilla liikkua.
Joissain kunnissa on määritelty minkä verran maata pitää olla hallussasi tiettyä hevosmäärää varten.
Tarhoihin pätee sama asia kuin talliinkin, niitä pitää putsata ja hoitaa, nekin kuluu. Lumet eivät siirry itsekseen. Tarhoihin tai piha-alueille tarvitaan hiekkaa, välillä joutuu kaivelemaan pohjia auki ja laittamaan salaojaa. Mutta rahallahan siitäkin selviää.
4) Ruokaa ja juomaa
- Heinä
Heinä on hevosen ruokaa ja hevosen pitämisessä varmaankin se kallein yksittäinen menoerä. Heinän hinta riippuu monesta asiasta, heinäkilo voi maksaa mitä tahansa 0,10-0,50€ välillä, eikä se pihaan ilmesty ilmaiseksi. Keskivertohevonen syö olosuhteista riippuen noin 10-15kg heinää vuorokaudessa. Tässä päästään takaisin tiloihin, sillä heinää on oltava omasta takaa. Pikkupaali kuivaheinää painaa tuottajasta riippuen karkeasti noin 8-12kg. Niitä menee laskennallisesti siis noin 40-45kpl kuukaudessa per hevonen. Heinät ostetaan yleensä syksyisin koko talveksi, eli tarvitset ainakin syys-toukokuulle, yhdeksälle kuukaudelle heinät. 400 paalia yhdelle hevoselle, 800 kahdelle, 1200 kolmelle jne. Palataan takaisin tiloihin. Tilaa tarvitaan. Kuivaheinän säilytys on melkoinen taiteenlaji, joten mikä tahansa tila ei kelpaa. Eikä ole ollenkaan harvinaista, että osa paaleista pilaantuu, joten varaheinää on syytä olla. Pilaantuneen heinän hävittäminen se vasta mukavaa ja tilaavievää onkin. Pikkupaalien etu on helppo käsiteltävyys ja niistä on helppo arvioida annettavan heinän määrä.
Vaihtoehtona on muoviin pakattu heinä. Niitä palleroita voi säilöä pihassa, jos nyt tykkää katsella järkälemäsiä lumipalloja ympärivuotisesti. Jos ne eivät tarvitsekaan katettua säilytystilaa, niiden käsittelyyn tarvitaankin sitten joko pienen kylän verran raakaa voimaa tai kone. Joka maksaa rahaa. Niidenkään kanssa elämä ei ole pelkkää onnea ja auvoa, vaan lämpimillä ilmoilla ongelmaksi voi muodostua paalien lämpeneminen, jolloin sinulla tulee olla katettu tila minne purkaa paali tai muutoin osa heinästä on auttamatta menetetty. Muovien hävittäminen voi koitua melkoisen haastavaksi ja kalliiksi projektiksi.
Heinää ei osteta tuosta vaan, vaan sinun on tunnettava heinäntoimittajat ja valittava itsellesi sopivin vaihtoehto. Sopivin ei tässä tapauksessa tarkoita kukkarollesi, vaan hevosellesi. Jos hyvä tuuri käy, kuu ja tähdet ovat oikeassa asennossa, saat heinät haluamastasi paikasta. Tänä vuonna lakimuutos pysyvän nurmen statuksesta aiheutti harmaita hiuksia yhdelle sun toiselle hevosenomistajalle, kuin myös varmasti heinän tuottajalle.
Sellaiselle jolla maata on, saattaa hetkeksi tulla mieleen kasvattaa itse heinä. Helppoa kuin heinänteko. Heinäntuottaja naurahtaa tässä kohtaa vähän sarkastisesti. Mikäs siinä, jos sinulla on tietotaitoa ja koneet, eli rahaa.
- laidun
Kesällä hevosen on syytä päästä laitumelle. Voit toki vuokrata laidunpaikan toisaalta ja kuljettaa hevosesi kesäksi sinne tai sitten perustaa oman laitumen. Nimenomaan, perustaa. Laidun ei missään nimessä ole vihreä läntti, joka aidataan, vaan se pitää noin viiden vuoden välein kyntää ja kylvää, puida suojaviljat, lannoittaa ja myrkyttää. Tai maksaa jollekin joka tekee sen puolestasi. Seuraavana vuonna sinulla on mahdollisesti laidun, jolla on myös joku ravitsemuksellinen arvo. Laidun pitää aidata, tolpat maksaa useamman euron kappale, sinne pitää saada sähköt ja vesi, katoskin olisi hyvä, jotta hevonen pääsee suojaan paahtavalta auringolta, sateelta ja ötököiltä. Mitä tämä vaatii? Rahaa.
Laitumen kanssa pitää aina vähän taiteilla, sen lisäksi hevonen pitää totuttaa laidunruohoon varovasti. Pitää tietää missä vaiheessa hevoset voi sinne viedä keväällä ilman, että nurmi kärsii. Jos on kovin kylmä ja sateinen kesä, laidun ei välttämättä kasva, toisinaan se taas kasvaa liiankin nopeasti ja heinä korsiintuu, eivätkä hevoset syö sitä. Lannoitusten takia aluetta pitää mahdollisesti lohkoa, välillä pitää niittää hylkylaikkuja ja ne sonnatkin pitäisi kerätä pois. Aidat, vedet ja hevoset tarkistaa vähintään kahdesti päivässä. Huokaus. Eikö se ollutkaan sitä, että keväällä viedään ja syksyllä haetaan pois?
- vesi
Hevonen kuluttaa paljon vettä. Jos se ei tule letkua pitkin, se pitää kantaa. Jos se ei tule automaattiin, sitä pitää lisätä. Kesät talvet, joka päivä, monta kertaa. Yksi hevonen imaisee sen 25-50 litraa päivässä ja se pitää sille suoda oli keli mikä hyvänsä.
5) Aikaa ja rahaa, sekä tietotaitoa
Hevosen pitäminen kotona syö sekä aikaa, että rahaa. Täysihoitotallissa menet valmiiksi syötetyn ja juotetun hevosen luo, tervehdit sitä ja muita tallilaisia. Harjaat sen, satuloit, ratsastat, hoidat uudelleen ja lähdet kotiin. Tiedät, että hevosellasi on kaikki hyvin, siitähän sinä maksat. Voit vaikka heittää viikon etelänmatkan ja hommat hoituu.
Kotona ensimmäinen mistä tingit, niiden etelänmatkojen jälkeen, on ratsastus. Aina on jotain mikä on pakko hoitaa; tarhojen siivous, karsinat, pihaton pohjakin vaatii siivousta. Kappas, aitatolppa on vinksahtanut, hevoset pitää ruokkia, heinäkuormakin pitää purkaa. Ja jos ei mitään muuta, taivaalta tulee saavikaupalla vettä ja kellojakin juuri siirrettiin, joten pimeää tulee jo viideltä, eikä kukaan ole edes lanannut kentänpohjaa. Ja flunssakin on vähän tuloillaan.
Hevosenomistaja kuvittelee aina, että kesä on parasta aikaa hevosten kanssa. Miten sitä aina talvella unohtaakin auringon ja paahteen, sekä ötökät, jotka vainoaa joka nurkassa. Polttiaiset, hyttyset, paarmat. Tai sitten on märkää. Syksyllä on märkää ja pimeää, talvella kylmää ja pimeää. Hevosenomistaja taitaa olla optimistisillaan keväällä lumien sulaessa, ruohon alkaessa vihertää, kun ötököistä ei ole vielä tietoakaan. Silloin kurakin tuntuu väliaikaiselta, kun syksyllä sitä tulee korvistakin.
Kotona sinun on tiedettävä koska hevonen kengitetään tai vuollaan. Kengittäjät ovat heinäntuottajien lisäksi vähän oma heimonsa, hyvästä kannattaa pitää kiinni! Kengittäjä tulee oman aikataulunsa mukaan, silloin hevonen on syytä olla sisällä ja jonkun paikalla.
Sinun tulee tietää miksi hevosesi käyttäytyy vähän oudosti. Miksi se lihoo? Miksei se liiku puhtaasti? Tai mitä tahansa pulmatilanteita nyt oletkaan tottunut selvittämään tallimestarilta. Sinä talutat ähkyistä hevosta yömyöhään. Sinä huolehdit, että kuivikkeet eivät lopu kesken. Sinä hoidat lantalan tyhjennyksen, hevosten madotuksen, raspauksen ja rokotukset ja kaiken muunkin eteentulevan.
Summa summarum
Olen joskus heittänyt ilmaan ajatuksen, että jokaisen hevosen hankkivan tulisi ensin pitää hevostaan vähintään vuosi kotona, täysin omassa hoidossaan vastaten itse kaikesta. Silloin tajuaisi mitä kaikkea tallipaikan hintaan sisältyy ja miten paljon vastuuta noinkin isosta eläimestä on. Ja miettisi ehkä kahdesti esittäessään toiveita ja vaatimuksia loimien vaihdosta säätilan mukaan tai tilanteesta kun eläinlääkäri pääseekin paikalle vain keskellä päivää eikä omat kuviosi anna myöden olla paikalla.
Sen jälkeen kun hevoseni ovat muuttaneet kotiin, en usko että suostuisin niitä enää muille hoitoon viemään. Myönnettäköön, sisäinen ituhippini alkaa orastaa, eikä minulla totuuden nimissä olisi rahkeita maksaa 4-5 hevosen täysihoidosta.
Parasta omassa tallissa on se, että saat tehdä asiat haluamallasi tavalla, silloin kun sinulle parhaiten sopii. Tunnet varmasti hevosesi kun sitä jatkuvasti seuraat. On ihan mahtavaa mennä hevosten luo aamulla kun ne tervehtivät kaurasankoaan tai illalla kun ne mutustelevat tyytyväisenä yöheiniään.
Kipeäksi ei kannata ryhtyä, saati sitten ehdoin tahdoin viihteellä sellaiseksi hankkiutua, sillä talliin on mentävä vaikka kankkunen jyskyttäisi otsalohkossa. Reissuista ei hirveästi edes haaveilla, sillä vapaapäiviä ei juuri tunneta ilman perusteellista organiseeraamista.
Ai niin, eikä sääherrat aina kuuntele nätistikään lausuttuja toiveita.
Aina ei vaan voi voittaa, ei edes joka kerta.
Ajatus yleensä hiipii ihmisten mieliin joko siinä kohtaa kun aurinko paistaa, linnut laulaa ja hevoset laiduntaa tai vaihtoehtoisesti kun tallinpitäjän kanssa menee ajatukset ristiin. Huonoin, vaikkakin ehkä yleisin peruste hevosten kotonapitämiselle, on raha ja sen säästäminen. Se onkin se mikä ihmisiä kiinnostaa eniten, mitä hevosten pito kotona maksaa? Karkeasti sanottuna, sen minkä rahassa säästää, sen ajassa menettää.
Mielestäni järkevämpi lähestymistapa olisi miettiä, mitä hevostenpito kotona vaatii? Allaolevaa voi miettiä ajatuksella myös siinä kohtaa kun miettii miksi se tallipaikka on niin kallis.
1) Tilat
Hevonen tarvitsee tallin. Vaihtoehtoisesti hevosta voi pitää myös pihatossa, mutta se ei ole yhtään vähäpätöisempi tai vähätöisempi rakennus kuin tallikaan. Karkeasti ainoa erotus on siinä, että hevonen pääsee omavalintaisesti viettämään aikaansa joko pihalla tai sisällä, miten nyt kulloinkin mieli tekee. Karsinan lisäksi tarvitset paikan varusteille, heinälle, kuivikkeille, kenties myös hevosen hoitamiselle. Lantalakin tarvitaan. Loimet ja varusteet olisi hyvä saada kuivaksi jossain. Pihaton yhteydessä tulee olla lämmin sairaskarsina niitä tilanteita varten kun jotain on sattunut. Ja hevosten kanssahan sattuu ja tapahtuu.
Jos ei ole käynyt niin ilmiömäinen tuuri että hallussasi on valmis, määräykset ja mitoitukset täyttävä talli, on vaihtoehtona joko remontoida olemassaolevasta rakennuksesta sellainen, rakentaa tai rakennuttaa uusi tai hankkia siirtotalli. Kaikki nämä vaihtoehdot maksaa, tapauksesta riippuen joko paljon tai vähän enemmän. Jos ajatellaan vaikka meidän projektia, olisin sillä hinnalla pitänyt yhtä hevosta maneesitallilla noin pari vuotta, maneesittomalla huomattavasti pidempään. Ja me sentään rakennamme ihan itse, ns. "nollabudjetilla".
Tiloja tarvitsee myös huoltaa, korjata, maalata ja pestä, sillä kuten aiemmin sanoin, hevosten kanssa sattuu ja tapahtuu. Aina jotain menee rikki tai kuluu. Hevonen on yllättävän kuluttava eläin. Sähkö maksaa, samoin vesi ja jätehuolto. Lisäksi vielä vakuutukset ja kiinteistövero.
2) Seuraa
Hevonen on laumaeläin. Teoriassa kaksi hevosta on lauma, mutta käytännössä se osoittautuu usein kotioloissa hankalaksi, sillä sillä aikaa kun toinen on ratsastettavana, ajettavana tai vaikkapa kengitettävänä, toinen on yksin ja tämähän ei kaikille hevosille sovi. Tarvitaan siis yleensä vähintään kolme hevosta, jotta lauma on lauma ja arki sujuu, eikä kenenkään tarvitse olla yksin. Minä olen pelannut varman päälle ja hupsista, nyt niitä onkin jo neljä.
Monet miettivät ottavansa kaverin tai tuttavan hevosen oman hevosensa seuraksi, saahan siitä itselleenkin seuraa, kivempi touhuta yhdessä. Itse en ole osoittautunut ollenkaan näin sosiaaliseksi tapaukseksi ja olenkin päättänyt pitäytyä pelkästään omissa eläimissä. Varsinkin siitä syystä, että siinä kohtaa kun toinen on maksava asiakas, hän alkaa myös vaatia rahoilleen vastinetta.
Hevoset tarvitsevat yllättävän paljon tilaa. Hevoselle pitää olla tarha, sillä se viettää tarhassa useita tunteja päivässä tai pihattoasumisen yhteydessä pääasiallisesti aikaansa, joten mikä tahansa aidattu pihan nurkka ei kelpaa. Kuten eläinten kanssa yleensä, tässäkin pätee sanonta "mitä isompi sen parempi". On myös hyvä miettiä tilanteita, joissa olisi hyvä olla varatarha. Tilaa tarvitaan ajokärryille, hevosta varten hankitulle kuljetuskalustolle, sekä sille citymaasturille joka tarvitaan koppia varten. Lisäksi hevonen tarvitsee laidunpinta-alaa, karkeasti minimissään noin puoli hehtaaria per pää, käytännössä vähän enemmän. Jossain olisi kiva ratsastaakin, joten seuraavaksi tarvitaan (valaistu) kenttä. Maastolenkkejä varten olisikin mukavaa, jos edes lähistöllä olisi vähäautoisia teitä... Yllätytkö jos sanon, että maa maksaa. Myös sen vuokraaminen maksaa, eikä toisten maille ole suotavaa mennä ilman lupaa jos aikoo jatkossakin yleisillä paikoilla liikkua.
Joissain kunnissa on määritelty minkä verran maata pitää olla hallussasi tiettyä hevosmäärää varten.
Tarhoihin pätee sama asia kuin talliinkin, niitä pitää putsata ja hoitaa, nekin kuluu. Lumet eivät siirry itsekseen. Tarhoihin tai piha-alueille tarvitaan hiekkaa, välillä joutuu kaivelemaan pohjia auki ja laittamaan salaojaa. Mutta rahallahan siitäkin selviää.
4) Ruokaa ja juomaa
- Heinä
Heinä on hevosen ruokaa ja hevosen pitämisessä varmaankin se kallein yksittäinen menoerä. Heinän hinta riippuu monesta asiasta, heinäkilo voi maksaa mitä tahansa 0,10-0,50€ välillä, eikä se pihaan ilmesty ilmaiseksi. Keskivertohevonen syö olosuhteista riippuen noin 10-15kg heinää vuorokaudessa. Tässä päästään takaisin tiloihin, sillä heinää on oltava omasta takaa. Pikkupaali kuivaheinää painaa tuottajasta riippuen karkeasti noin 8-12kg. Niitä menee laskennallisesti siis noin 40-45kpl kuukaudessa per hevonen. Heinät ostetaan yleensä syksyisin koko talveksi, eli tarvitset ainakin syys-toukokuulle, yhdeksälle kuukaudelle heinät. 400 paalia yhdelle hevoselle, 800 kahdelle, 1200 kolmelle jne. Palataan takaisin tiloihin. Tilaa tarvitaan. Kuivaheinän säilytys on melkoinen taiteenlaji, joten mikä tahansa tila ei kelpaa. Eikä ole ollenkaan harvinaista, että osa paaleista pilaantuu, joten varaheinää on syytä olla. Pilaantuneen heinän hävittäminen se vasta mukavaa ja tilaavievää onkin. Pikkupaalien etu on helppo käsiteltävyys ja niistä on helppo arvioida annettavan heinän määrä.
Vaihtoehtona on muoviin pakattu heinä. Niitä palleroita voi säilöä pihassa, jos nyt tykkää katsella järkälemäsiä lumipalloja ympärivuotisesti. Jos ne eivät tarvitsekaan katettua säilytystilaa, niiden käsittelyyn tarvitaankin sitten joko pienen kylän verran raakaa voimaa tai kone. Joka maksaa rahaa. Niidenkään kanssa elämä ei ole pelkkää onnea ja auvoa, vaan lämpimillä ilmoilla ongelmaksi voi muodostua paalien lämpeneminen, jolloin sinulla tulee olla katettu tila minne purkaa paali tai muutoin osa heinästä on auttamatta menetetty. Muovien hävittäminen voi koitua melkoisen haastavaksi ja kalliiksi projektiksi.
Heinää ei osteta tuosta vaan, vaan sinun on tunnettava heinäntoimittajat ja valittava itsellesi sopivin vaihtoehto. Sopivin ei tässä tapauksessa tarkoita kukkarollesi, vaan hevosellesi. Jos hyvä tuuri käy, kuu ja tähdet ovat oikeassa asennossa, saat heinät haluamastasi paikasta. Tänä vuonna lakimuutos pysyvän nurmen statuksesta aiheutti harmaita hiuksia yhdelle sun toiselle hevosenomistajalle, kuin myös varmasti heinän tuottajalle.
Sellaiselle jolla maata on, saattaa hetkeksi tulla mieleen kasvattaa itse heinä. Helppoa kuin heinänteko. Heinäntuottaja naurahtaa tässä kohtaa vähän sarkastisesti. Mikäs siinä, jos sinulla on tietotaitoa ja koneet, eli rahaa.
Kesällä hevosen on syytä päästä laitumelle. Voit toki vuokrata laidunpaikan toisaalta ja kuljettaa hevosesi kesäksi sinne tai sitten perustaa oman laitumen. Nimenomaan, perustaa. Laidun ei missään nimessä ole vihreä läntti, joka aidataan, vaan se pitää noin viiden vuoden välein kyntää ja kylvää, puida suojaviljat, lannoittaa ja myrkyttää. Tai maksaa jollekin joka tekee sen puolestasi. Seuraavana vuonna sinulla on mahdollisesti laidun, jolla on myös joku ravitsemuksellinen arvo. Laidun pitää aidata, tolpat maksaa useamman euron kappale, sinne pitää saada sähköt ja vesi, katoskin olisi hyvä, jotta hevonen pääsee suojaan paahtavalta auringolta, sateelta ja ötököiltä. Mitä tämä vaatii? Rahaa.
Laitumen kanssa pitää aina vähän taiteilla, sen lisäksi hevonen pitää totuttaa laidunruohoon varovasti. Pitää tietää missä vaiheessa hevoset voi sinne viedä keväällä ilman, että nurmi kärsii. Jos on kovin kylmä ja sateinen kesä, laidun ei välttämättä kasva, toisinaan se taas kasvaa liiankin nopeasti ja heinä korsiintuu, eivätkä hevoset syö sitä. Lannoitusten takia aluetta pitää mahdollisesti lohkoa, välillä pitää niittää hylkylaikkuja ja ne sonnatkin pitäisi kerätä pois. Aidat, vedet ja hevoset tarkistaa vähintään kahdesti päivässä. Huokaus. Eikö se ollutkaan sitä, että keväällä viedään ja syksyllä haetaan pois?
- muu ruoka
Täysihoitotallissa voit vierittää vastuun hevosesi ruokinnasta tallinpitäjälle, mutta siinä kohtaa kun hevonen on omassa pihassa ja sinun vastuullasi, on syytä tietää myös jotakin hevosten ruokinnasta.
Täysihoitotallissa voit vierittää vastuun hevosesi ruokinnasta tallinpitäjälle, mutta siinä kohtaa kun hevonen on omassa pihassa ja sinun vastuullasi, on syytä tietää myös jotakin hevosten ruokinnasta.
- vesi
Hevonen kuluttaa paljon vettä. Jos se ei tule letkua pitkin, se pitää kantaa. Jos se ei tule automaattiin, sitä pitää lisätä. Kesät talvet, joka päivä, monta kertaa. Yksi hevonen imaisee sen 25-50 litraa päivässä ja se pitää sille suoda oli keli mikä hyvänsä.
(kuva netistä, kuvaaja ei tiedossa)
Hevosen pitäminen kotona syö sekä aikaa, että rahaa. Täysihoitotallissa menet valmiiksi syötetyn ja juotetun hevosen luo, tervehdit sitä ja muita tallilaisia. Harjaat sen, satuloit, ratsastat, hoidat uudelleen ja lähdet kotiin. Tiedät, että hevosellasi on kaikki hyvin, siitähän sinä maksat. Voit vaikka heittää viikon etelänmatkan ja hommat hoituu.
Kotona ensimmäinen mistä tingit, niiden etelänmatkojen jälkeen, on ratsastus. Aina on jotain mikä on pakko hoitaa; tarhojen siivous, karsinat, pihaton pohjakin vaatii siivousta. Kappas, aitatolppa on vinksahtanut, hevoset pitää ruokkia, heinäkuormakin pitää purkaa. Ja jos ei mitään muuta, taivaalta tulee saavikaupalla vettä ja kellojakin juuri siirrettiin, joten pimeää tulee jo viideltä, eikä kukaan ole edes lanannut kentänpohjaa. Ja flunssakin on vähän tuloillaan.
Hevosenomistaja kuvittelee aina, että kesä on parasta aikaa hevosten kanssa. Miten sitä aina talvella unohtaakin auringon ja paahteen, sekä ötökät, jotka vainoaa joka nurkassa. Polttiaiset, hyttyset, paarmat. Tai sitten on märkää. Syksyllä on märkää ja pimeää, talvella kylmää ja pimeää. Hevosenomistaja taitaa olla optimistisillaan keväällä lumien sulaessa, ruohon alkaessa vihertää, kun ötököistä ei ole vielä tietoakaan. Silloin kurakin tuntuu väliaikaiselta, kun syksyllä sitä tulee korvistakin.
Sinun tulee tietää miksi hevosesi käyttäytyy vähän oudosti. Miksi se lihoo? Miksei se liiku puhtaasti? Tai mitä tahansa pulmatilanteita nyt oletkaan tottunut selvittämään tallimestarilta. Sinä talutat ähkyistä hevosta yömyöhään. Sinä huolehdit, että kuivikkeet eivät lopu kesken. Sinä hoidat lantalan tyhjennyksen, hevosten madotuksen, raspauksen ja rokotukset ja kaiken muunkin eteentulevan.
Olen joskus heittänyt ilmaan ajatuksen, että jokaisen hevosen hankkivan tulisi ensin pitää hevostaan vähintään vuosi kotona, täysin omassa hoidossaan vastaten itse kaikesta. Silloin tajuaisi mitä kaikkea tallipaikan hintaan sisältyy ja miten paljon vastuuta noinkin isosta eläimestä on. Ja miettisi ehkä kahdesti esittäessään toiveita ja vaatimuksia loimien vaihdosta säätilan mukaan tai tilanteesta kun eläinlääkäri pääseekin paikalle vain keskellä päivää eikä omat kuviosi anna myöden olla paikalla.
Sen jälkeen kun hevoseni ovat muuttaneet kotiin, en usko että suostuisin niitä enää muille hoitoon viemään. Myönnettäköön, sisäinen ituhippini alkaa orastaa, eikä minulla totuuden nimissä olisi rahkeita maksaa 4-5 hevosen täysihoidosta.
Parasta omassa tallissa on se, että saat tehdä asiat haluamallasi tavalla, silloin kun sinulle parhaiten sopii. Tunnet varmasti hevosesi kun sitä jatkuvasti seuraat. On ihan mahtavaa mennä hevosten luo aamulla kun ne tervehtivät kaurasankoaan tai illalla kun ne mutustelevat tyytyväisenä yöheiniään.
Kipeäksi ei kannata ryhtyä, saati sitten ehdoin tahdoin viihteellä sellaiseksi hankkiutua, sillä talliin on mentävä vaikka kankkunen jyskyttäisi otsalohkossa. Reissuista ei hirveästi edes haaveilla, sillä vapaapäiviä ei juuri tunneta ilman perusteellista organiseeraamista.
Ai niin, eikä sääherrat aina kuuntele nätistikään lausuttuja toiveita.
Aina ei vaan voi voittaa, ei edes joka kerta.
maanantai 9. marraskuuta 2015
Oman tallin rakentaminen III
29.09.2015
Tallin rakennus etenee "hiljaa hyvä tulee"- periaatteella. Kevään ja kesän mittaan on saatu kattotuolit, aluskate ja peltikatto paikoilleen. Tuulensuojalevyt on lähes kauttaaltaan seinissä, ikkunat siellä missä pitääkin. Sisähommiakin on päästy
tekemään. Pihaton puoli olisi tarkoitus saada käyttökuntoon
mahdollisimman pian, talliosaa voidaan tehdä talvellakin. Myös tarha-alueet on syytä tehdä valmiiksi ennen talven tuloa. Pihatosta uupuu sisäkatto,
sekä seinäpintamateriaali ja sähköt.
28.04.2015
Näkymä ulko-ovelta talliin. Suoraan edessä kaksi 9m2 karsinaa, oikealla takakulmassa varustehuone, heti ulko-ovesta oikealla isompi 14,5m2 karsina omalla uloskäynnillä, omaan tarhaan. Vasemmalla edessä pesupaikka, jonka viereen keskelle vasemmalle tulee tuplaovet pihattoon.
28.04.2015
30.10.2015
Näkymä ulko-ovelta talliin. Suoraan edessä kaksi 9m2 karsinaa, oikealla takakulmassa varustehuone, heti ulko-ovesta oikealla isompi 14,5m2 karsina omalla uloskäynnillä, omaan tarhaan. Vasemmalla edessä pesupaikka, jonka viereen keskelle vasemmalle tulee tuplaovet pihattoon.
28.04.2015
30.10.2015
Kura, jota Suomessa tuntuu nykyään riittävän ympärivuotisesti, on minulle hevosten kanssa kirosana. Niinpä panostimme erityisesti piha-alueiden salaojitukseen, savimaalla kun ollaan. Pihattotarhan pohjassa luikertelee monta kymmentä metriä salaojaputkea, niiden päälle tulee suodatinkangas ja pintaan hiekka. Oletan ja toivon, että vapaus syödä heinää lähes milloin vaan pitäisi hiekansyönnin kurissa.
5.11.2015
Kentän pohja tehtiin samoilla kaivuilla, valotolpatkin on pystytetty
paikoilleen. Kenttä on jotakuinkin 20x40 metriä, pieni, mutta
huomattavasti suurempi kuin aikaisempi kenttäni. Jota ei siis ole ollut
ollenkaan. Nyt annetaan talven kovettaa pohjaa ja keväällä katsotaan siihen pintamateriaaleja. Vielä on pohdinnan alla mennäänkö perinteisellä hiekalla vai tehtäisiinkö koeluontoinen purukenttä?
perjantai 6. marraskuuta 2015
Kot, kot - kanalan rakentaminen
Olin joskus heittänyt ilmaan ajatuksen omavaraisuudesta. Kuinka mukavaa olisikaan kesäaamuisin rapsutella pahaa aavistamattoman vasikan poskea, kertomatta sille että syksyn tullen se laitetaan vakuumiin kiedottuna pakastimeen kesäpossun viereen pötköttelemään. Ihan näin pitkällä ei teoissa vielä olla, mutta askel kerrallaan!
Kanat tuntuivat loogisimmalta tavalta aloittaa. Mitään en niistä ymmärrä, mutta ne on kuulemma helppohoitoisia. Munia tarvitaan aina, eikä se kanan lihakaan pahaa ole. En kuitenkaan ollut sen kummemmin ryhtynyt sanoista tekoihin, kunnes eräänä kauniina kesäpäivänä huomasin olevani kahden kanan onnellinen omistaja. Miehelle asia tuli kuulemma puskista, vaikkei tuo omien sanojensa mukaan ylläty enää mistään. Ainoa mutka matkassa oli, ettei meillä ole mitään paikkaa kanoille. Niinpä tallinrakennus sai väistyä hetkeksi ja ryhdyttiin puuhastelemaan kanalaa, kunhan ensin oli googletettu mitä kanat oikein tarvitsee. Teema oli sama kuin meidän muissakin rakennuksissa, mikään ei saa maksaa mitään, joten lopputuloksena voimme esitellä "Noin kolmenkympin kanalan". Se on se raha mitä ulkotarhaa lukuunottamatta kanalaan noin karkeasti tuhlattiin.
Lattiarakenne on rossipohja, 125mm lankuista harkkojen päälle asetettuna. Eristeenä uretaanilla kiinnitettyä styroxia. Lattialastulevy ja päälle hieman seinälle levyn taakse nostettu muovimatto. Seinärakenne on vähemmän järeää puutavaraa, samalla eristysmetodilla, kuin myös katto. Sisällä on alaosassa filmivaneri, yläosassa panelia. Katto on kovalevyä. Ulkovuori on peltiä, samoin kate. Takaseinällä oleva ikkuna on samanlainen kuin tallissa.
Halusin tilaan erillisen tuulikaapin, jossa voi säilyttää rehut ja muut kanoihin liittyvät asiat. Toisaalta tuplaovi varmistaa, ettei tarvitse lähteä tipujahtiin pitkin pihoja, kunhan vaan muistaa sulkea ovia perässään. Väliovi rakennettiin ilmanvaihdon takia hiiriverkosta. Ja onhan siitä mukava vakoilla mitä kanalassa tapahtuu.
Sisustus on hyvin simppeli, hiekka-astia, heinäpaali, orret, joiden alla on kakkataso ja munintapesät.
Eristetty, suljettava luukku ulos, jossa säätö ilmanvaihdolle. Poistoilma toimii ulko-ovesta.
Tarha rakennettiin vihreästä 180cm korkeasta 50x100mm verkosta. Karkureissujen estämiseksi ja toisaalta taas kanalaan päin pyrkivien tuholaisten torjumiseksi alareunaan ja osittain maan alle asennettiin 60cm korkea hiiriverkko. Runsaslukuisten haukkojen ja muiden ylhäältä päin tulevien vaarojen hillitsemiseksi koko komeus kruunattiin vähän tukevammalla rastasverkolla.
Kanojen pitäjän tulee rekisteröityä siipikarjan pitäjäksi:http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/elainsuojelu+ja+elainten+pito/merkitseminen+ja+rekisterointi/siipikarja/
Kanat tuntuivat loogisimmalta tavalta aloittaa. Mitään en niistä ymmärrä, mutta ne on kuulemma helppohoitoisia. Munia tarvitaan aina, eikä se kanan lihakaan pahaa ole. En kuitenkaan ollut sen kummemmin ryhtynyt sanoista tekoihin, kunnes eräänä kauniina kesäpäivänä huomasin olevani kahden kanan onnellinen omistaja. Miehelle asia tuli kuulemma puskista, vaikkei tuo omien sanojensa mukaan ylläty enää mistään. Ainoa mutka matkassa oli, ettei meillä ole mitään paikkaa kanoille. Niinpä tallinrakennus sai väistyä hetkeksi ja ryhdyttiin puuhastelemaan kanalaa, kunhan ensin oli googletettu mitä kanat oikein tarvitsee. Teema oli sama kuin meidän muissakin rakennuksissa, mikään ei saa maksaa mitään, joten lopputuloksena voimme esitellä "Noin kolmenkympin kanalan". Se on se raha mitä ulkotarhaa lukuunottamatta kanalaan noin karkeasti tuhlattiin.
Lattiarakenne on rossipohja, 125mm lankuista harkkojen päälle asetettuna. Eristeenä uretaanilla kiinnitettyä styroxia. Lattialastulevy ja päälle hieman seinälle levyn taakse nostettu muovimatto. Seinärakenne on vähemmän järeää puutavaraa, samalla eristysmetodilla, kuin myös katto. Sisällä on alaosassa filmivaneri, yläosassa panelia. Katto on kovalevyä. Ulkovuori on peltiä, samoin kate. Takaseinällä oleva ikkuna on samanlainen kuin tallissa.
Halusin tilaan erillisen tuulikaapin, jossa voi säilyttää rehut ja muut kanoihin liittyvät asiat. Toisaalta tuplaovi varmistaa, ettei tarvitse lähteä tipujahtiin pitkin pihoja, kunhan vaan muistaa sulkea ovia perässään. Väliovi rakennettiin ilmanvaihdon takia hiiriverkosta. Ja onhan siitä mukava vakoilla mitä kanalassa tapahtuu.
Eristetty, suljettava luukku ulos, jossa säätö ilmanvaihdolle. Poistoilma toimii ulko-ovesta.
Kanojen pitäjän tulee rekisteröityä siipikarjan pitäjäksi:http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/elainsuojelu+ja+elainten+pito/merkitseminen+ja+rekisterointi/siipikarja/
perjantai 10. huhtikuuta 2015
Edelleen sitä täydellistä ruokintaratkaisua etsimässä
Edellisiä pohdintojani hevosen heinäruokinnasta voi käydä lukemassa tästä linkistä:
http://idearikas.blogspot.fi/2014/01/taydellista-ruokintaratkaisua-etsimassa.html
Yksi ideologiani kulmakivistä on se, että heinä ei saa loppua hevosen nenän edestä koskaan. Muutamia poikkeustilanteita toki sallin, kuten esimerkiksi liikunta, mutta noin teoriassa sitä tulisi olla aina saatavilla, jotta Pienen Hevosparan ei tarvitsisi huolestua sen loppumisesta, eikä alkaa ahmimaan. Minun huolekseni jää sitten pitää sitä heinää saatavilla, mutta rajoittaa sen syöntinopeutta. Ja se jos mikä on tuottanut päänvaivaa ja harmaita hiuksia!
Meillä on kokeiltu jos jonkinlaisia virityksiä, mutta aina sieltä löytyy se hevosen mentävä porsaanreikä. Vieläkään heinänkulutus ei ole ihan optimaalista, mutta ainakaan sitä ei tällä hetkellä mene juurikaan maahan poljettavaksi, vaan se päätyy sinne minne pitääkin.
Ideoimme esikoistyttären kanssa hienon laatikon, jonka irrallinen pohja on tehty kuormalavasta ja filmivanerista johon on porattu reikiä. Kehikko ympärillä on toteutettu laudasta. Paalin saa helposti lavalle, reunakehikko paikalleen ja aukinaiseksi teurastettu Hevarin slow feeding- verkko palohaoilla paalin päälle kiinni. Ainoa vaan, että hevosten mielestä tämä oli lähinnä vitsi, heinää sai kaivettua reunoilta suun täydeltä.
Oli siis aika ottaa järeämmät aseet käyttöön. Vahingossa bongasin paikallisesta Agrimarketista klapisäkin, joka tarttui alennuksesta mukaani parilla kympillä. Verkko on vahvaa, muutaman millimetrin paksuista valkoista nylon- lankaa ja silmäkoko on noin 2x2cm. Juuri sopiva meidän vajaa 200kg:n paaleille ja vielä siistin näköinenkin!
Alkuun keksintö vaikutti aukottomalta, mutta sitten kävi taas perinteisesti, paali alkoi huveta silmissä. Ymmärrän toki, että syöminen on kivaa, mutta yli 40kg päivässä kahdelle hevoselle kuulostaa aika... hurjalta määrältä, varsinkin kun toinen niistä on puolitoistavuotias, jonka laskennallinen syöntimäärä olisi kymmenen kilon luokkaa... vielä pitäisi siis nipistää vuorokausikulutusta 10-15 kiloa.
Viimeisin ratkaisu on ollut laittaa Hevarin verkko alle ja klapisäkki päälle. Tuplaverkko kuulostaa rajulta, mutta ei sekään vielä priimasti toimi. Jatkamme siis pohdintoja.
http://idearikas.blogspot.fi/2014/01/taydellista-ruokintaratkaisua-etsimassa.html
Yksi ideologiani kulmakivistä on se, että heinä ei saa loppua hevosen nenän edestä koskaan. Muutamia poikkeustilanteita toki sallin, kuten esimerkiksi liikunta, mutta noin teoriassa sitä tulisi olla aina saatavilla, jotta Pienen Hevosparan ei tarvitsisi huolestua sen loppumisesta, eikä alkaa ahmimaan. Minun huolekseni jää sitten pitää sitä heinää saatavilla, mutta rajoittaa sen syöntinopeutta. Ja se jos mikä on tuottanut päänvaivaa ja harmaita hiuksia!
Meillä on kokeiltu jos jonkinlaisia virityksiä, mutta aina sieltä löytyy se hevosen mentävä porsaanreikä. Vieläkään heinänkulutus ei ole ihan optimaalista, mutta ainakaan sitä ei tällä hetkellä mene juurikaan maahan poljettavaksi, vaan se päätyy sinne minne pitääkin.
Ideoimme esikoistyttären kanssa hienon laatikon, jonka irrallinen pohja on tehty kuormalavasta ja filmivanerista johon on porattu reikiä. Kehikko ympärillä on toteutettu laudasta. Paalin saa helposti lavalle, reunakehikko paikalleen ja aukinaiseksi teurastettu Hevarin slow feeding- verkko palohaoilla paalin päälle kiinni. Ainoa vaan, että hevosten mielestä tämä oli lähinnä vitsi, heinää sai kaivettua reunoilta suun täydeltä.
Oli siis aika ottaa järeämmät aseet käyttöön. Vahingossa bongasin paikallisesta Agrimarketista klapisäkin, joka tarttui alennuksesta mukaani parilla kympillä. Verkko on vahvaa, muutaman millimetrin paksuista valkoista nylon- lankaa ja silmäkoko on noin 2x2cm. Juuri sopiva meidän vajaa 200kg:n paaleille ja vielä siistin näköinenkin!
Alkuun keksintö vaikutti aukottomalta, mutta sitten kävi taas perinteisesti, paali alkoi huveta silmissä. Ymmärrän toki, että syöminen on kivaa, mutta yli 40kg päivässä kahdelle hevoselle kuulostaa aika... hurjalta määrältä, varsinkin kun toinen niistä on puolitoistavuotias, jonka laskennallinen syöntimäärä olisi kymmenen kilon luokkaa... vielä pitäisi siis nipistää vuorokausikulutusta 10-15 kiloa.
Viimeisin ratkaisu on ollut laittaa Hevarin verkko alle ja klapisäkki päälle. Tuplaverkko kuulostaa rajulta, mutta ei sekään vielä priimasti toimi. Jatkamme siis pohdintoja.
keskiviikko 8. huhtikuuta 2015
Oman tallin rakentaminen, osa II
09.06.2014
13.10.2014
Nyt on pikkuhiljaa taas herätty toimimaan. Rakennus on edennyt siihen pisteeseen, että se on muutakin kuin pari tikkua pystyssä. Puutavarakasojen sisältö on siirtynyt lankku kerrallaan paikoilleen.
13.03.2015
20.03.2015
Tallin ylisille tulee säilytystilaa
Runko on valmis, kattotuolit on tehty, aluskate on asennettu. Seuraavaksi puuhastellaan kattopeltien ja tuulensuojalevyjen kanssa, ryhdytään valmistelemaan eristämistä ja ikkunatkin odottavat paikalleenlaittoa.
Runko on valmis, kattotuolit on tehty, aluskate on asennettu. Seuraavaksi puuhastellaan kattopeltien ja tuulensuojalevyjen kanssa, ryhdytään valmistelemaan eristämistä ja ikkunatkin odottavat paikalleenlaittoa.
08.04.2015
Niin ja odotellaan tallin neljättä asukasta syntyväksi...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)